tiistai 27. elokuuta 2013

Työmaatunnelmaa





Vintti-Iitaa

Seinien lämmöneristäminen pääsi tänään käyntiin ja ensimmäiset palaset ovat paikallaan.













Linoleumia museovirastoon

Museovirastolle luvattiin toimittaa pala alkuperäistä linoleumia, jota oli käytetty tasanteen lattiassa. 




Kaikki on nyt purettu ja rakenteet hyväksytty

Tänään ehdittiin purkaa tasanteen vanha lattia ennenkuin roskalava tultiin hakemaan. Nyt kaikki on purettu ja rakentaminen voi alkaa. 

Päivällä vielä vastaava mestari ja rakennesuunnittelija tarkastivat rakenteet ja hyväksi totesivat. Rakentaminen voi alkaa.






Aarteita osa 2

Tänään löytyi vanha hiirenpesä sekä markan kolikko. Kolikko oli kooltaan varsin pieni.

maanantai 26. elokuuta 2013

Maanantaina jatkettiin olohuoneen seinällä

Maanantaina saimme lisäkäsiä avuksi. Päätettiin jatkaa projektia tekemällä olohuoneen seinään aukko. Paikalle saatiin tilattua jätelava, jonne lastattiin melkoinen määrä purkujätettä. Enää purkamatta on tasanteen vanha lattia, joka irrotetaan huomenna. 










Perjantaina kaatui tasanteen seinät

tiistai 13. elokuuta 2013

Yöllinen tavarat suojaan projekti

Murehdin pihalla pressun allaolevia tukipuita, että kostuukohan ne kun yöksi on luvattu rankkasadetta. No pojat nostivat puut parvekkeen kautta olohuoneeseen suojaan.





2. Päivän tilanne

Saimme tiistaina Super-Papan kehiin ja homma alkaa edetä vauhdilla. Tilasta on nyt tyhjennetty ylimääräinen eriste pois ja valmisteltu uusien tukipalkkien paikkoja. Peräkärry on saatu käyttöön ja ensimmäinen iso satsi haettu tavaraa.

Näkymä oviaukosta naapurin (3E) seinään päin.

Osa purusta ja puhallusvillasta jää lappeen alle eristeeksi. Parrujen takana kulkeva lanka näyttää tulevan seinän paikan.

Tästä pääsee kulkemaan koko talon läpi aina 3A:han saakka

Tämä seinä puretaan osittain ja siihen tulee aukko olohuoneeseen.





Purua pussissa

Purua on kannettu nyt ullakolta kahden päivän. Huomen aamulla kuljetusauto tulee hakemaan lastin kello 7-8. Säätiedotus lupaa kaatosadetta. Sadevaatteet on hyvässä tallessa umpeen teipatussa vinttikomerossa. Että näin...

noin 80-90 säkillistä purua

ja kivijäte lajiteltuna erikseen.


Reikä seinässä

Reikä tuntemattomaan... Jännitti ja pelotti mitä seinän takaa löytyy. Ihan valtavasti purua! Eikä onneksi yhtään kosteutta, yhtään hiirtä eikä kummituksiakaan ole näkynyt.

Ylätasanne on suojattu, jotta pöly ei pääse muualle huoneistoon.


Ensimmäinen aukko

Tästä aukosta pääsee jo sisälle.

Pimeää

Purua riitti polven korkeudelle.